Haluatko olla mukana kehittämässä eksoottisten eläinten harrastusta Suomessa?

SEEL:n uutiset
Julkaistu: keskiviikko, 10.2.2016

Suomen eksoottisten eläinten harrastajayhdistysten liitto ry etsii joukkoonsa vapaaehtoisia toimijoita, jotka haluavat olla mukana edistämässä eksoottisten eläinten harrastusta Suomessa.

SEEL toimii täysin vapaaehtoisvoimin: kaikki henkilöt ovat mukana siksi, että pitävät liiton tavoitteita tärkeinä. Toisaalta mukana olevilla henkilöillä on pääosin omat vastuunsa myös SEEL:n jäsenyhdistyksissä, jonka takia etsimme myös tätä kautta mahdollisia innokkaita aktiiveja. Emme valitettavasti pysty maksamaan toiminnasta palkkioita tai muita korvauksia.

Alla olevat vastuualueet ovat olleet tähän asti pääosin liiton puheenjohtajan hoidossa, eivätkä ne vie valtavasti aikaa. Toisaalta jos koet omaavasi jotain muuta liiton toiminnan kannalta hyödyllistä osaamista, ole rohkeasti yhteydessä: puheenjohtaja@eksoottiset.fi.

Tiedottaja

Tiedottajan ensisijaisella vastuulla olisi liiton toiminnasta tiedottaminen harrastajien suuntaan esimerkiksi liiton nettisivuille ja muu sisällöntuotanto myös Facebook-sivuille. Lisäksi tiedottaja koordinoisi liiton blogin kirjoituksia, jotta blogiin saataisiin säännöllisesti sisältöä. Tehtävä luonnollisesti räätälöidään kyseisen henkilön osaamisen ja kiinnostusten mukaan. Jos osaamista löytyy, myös kaikki kokemus mediasuhteiden hoidosta ja esimerkiksi tiedotteiden kirjoittamisesta olisi arvokasta.

Verkkosivujen ylläpitäjä

SEEL:n verkkosivut pyritään siirtämään WordPress-alustan päälle tämän vuoden aikana. Sivuston ylläpitäjän vastuulla olisi vähintään sisällön päivittäminen ja sivuston tekninen ylläpito (kuten komponenttien päivitykset ja varmuuskopiot). Toisaalta jos koet pystyväsi tekemään liitolle tyylikkään WordPress-sivut itse, olisi tämä iso plussa.